keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulu

Vietin joulun Iisalmessa. Poikkeuksellisesti Inka oli meillä joulun. Mun aamu alko puurolla (jonka teen n. kerran vuodessa) ja sen jälkeen joulusaunaan. Käytiin sitte kattomassa Satun kanssa lampaita, ankkoja ja Doraa naapurissa :3. Koristeltiin myös kuusi. Sitte siinä viiden aikaan syötiin jouluruoka. Vatsa pullottaa vielä ens joulunaki tuosta ruokamäärästä. Ruokalevon jälkeen Juha ja Inka kävi lähitalot joulupukkina ja -muorina. Vielä illalla käytiin ukin haudalla. Ennen kymmentä sitte illan toisiks tärkein; lahjat! Ei niitä nykyää enää paljoo tuu, mutta kyllähän sieltä silti vaikka mitä tuli. 







Sunnuntaina oltas menty Vuokattiin laskettelee, mut matka päättyki ojanpohjalle. Ihmeen vähillä vammoilla selvittiin kaikki. Mulle tuli aivotärähys, käsi kipeeks ja huuli auki. Henkiset traumat vähä isommat.

80km/h ojaan :/

~Sari


tiistai 24. joulukuuta 2013

torstai 19. joulukuuta 2013

Joululoma

Moi! 
Viimesellä viikolla opistossa on ollu kivaa. Tai ku ei ollu paljoo koulua. Meillä oli joulupäivällinen keskiviikkona ja se oli tosi hieno. Meillä oli salissa pöydät ja siellä kynttilöitä ym. jouluista. Joulukuusiki oli sinne ilmestyny. Ruoka oli hyvää (mitäny mätä peruna), sen oli tehny kl:läiset. Mulla on tosi vähä kuvia, mut etin jostaki muutamia. 

Kuva opiston facebookista

Sitte perjantaina oli joulujuhla. Se oli kans tosi hieno. Musiikkilinjalaiset oli sen järjestäny. Ja oli siinä muitaki. Joulujuhlasta lähin sitte aika nopeesti, ku mulla alko leiri Hankasalmella. Olin siis siellä isosena. Oli kyllä kivaa, vaikka oltiinki ekaa kertaa isosina. Vissii oltii ihan jees isoset :D toivottavasti. 



Eli mullahan alko joululoma jo 13.12, ni oon viettäny sitä sitte täällä Jyväskylässä. Vietettiin pikkujouluja ja kävin myös ostaa joululahjoja. Nyt tiiän miltä tuntuu olls joku perheen äiti. Kauhee kiire ja perässä valittavia lapsia. Onneks mulla ei niitä lapsia ollu, mut valitusta välillä kuulu. Mitään ei meinannu löytyä. Ja rahatki meinaa loppua. 
Mut ihan hassuu et enää neljä yötä jouluun ! Eikä ees paljoo lunta :o Ankeeta. Lauantaina lähetään iskän ja äitin luo Iisalmeen viettää joulua. Jospa sais viimesetki lahjat ostettua. 
Opistooki on enää puolet jälellä. Justhan me sinne mentii. Nyt vasta tuntee jotenki jokaisen ja keväällä vielä enemmän. Sit se jo loppuu. No mut ei saa nii aatella. Onhan tässä vielä monenmonta tiistaita jälellä, joita ei välttämättä tuu ikävä. 






tiistai 10. joulukuuta 2013

Haaste

  Sain tämän haasteen Marilta
Haasteen tarkoituksena on siis haastaa blogeja joilla on vähemmän kuin 300 lukijaa ja sillä tavalla vähä niinku "mainostaa" niitä.
Säännöt:

1. Kerro ensin itsestäsi 11 faktaa
2. Vastaa haastajan antamiin kysymyksiin
3. Keksi 11 uutta kysymystä

4. Haasta 11 bloggaajaa

5. Haasteessa tulee lukea kuka sinut haastoi!
6. Kerro itsesi haastamille bloggaajille että heidät on haastettu.
7. ET SAA HAASTAA SITÄ JOKA SINUT HAASTOI!

 11. faktaa : 

1. Vihaan blogiin kirjottamista tabletilla, eikä mulla ei oo nykyään aikaa kirjottaa tänne eikä olla koneella.

2. Myöhästyn koulusta melkein joka aamu muutaman tunnin koska en osaa enää mennä ajoissa nukkumaan.

3. Oon ajanu kilpaa motocrossia 6 vuotta pienempänä eikä kukaan melkein koskaan usko ku kerron.

4. Tää on mun ensimmäinen talvi ku asun Jyväskylässä, enkä koskaan haluais muuttaa takas Iisalmeen. Sieltä on ikävä pelkästään kotia ja muutamaa kaveria.

5. Joka kerta ku käyään Iisalmessa ni mun tekee mieli ottaa Juuso tänne mukaan.

6. En voi käydä lenkillä enkä kunnolla harrastaa mitää liikuntaa mun polvien ja selän takia. Silti käyn joskus lauantaisin pelaa sählyä, mut joka kerta tietää taas pelanneensa..

7. Joka kerta ku siivoon mun huoneen ni seuraavana päivänä on taas kirjat ja vaatteet ja kaikki pitkin lattiaa.

8. Aina ku oon jossain paikassa sisätiloissa missä on paljo ihmisiä ni alan miettii et mistä kautta pääsisin nopeiten pois jos se rakennus romahtais tai jos tulis tulipalo. En voi mennä kans missään yleisillä paikoilla mihinkää korkeelle kaiteiden lähelle pelkäämättä että se sortuu tai jotain.

9. Pelkään/inhoon lintuja yli kaiken, varsinki puluja ja kanoja. Nykyään inhoon kans oravia.

10. En koskaan astu lattialla tai maassa olevien luukkujen tai kaivon/viemärin kansien päälle.

11. Aina ku mun pitää tehä jotain, esimerkiks mennä nukkumaan tai lukee kokeeseen ni keksin jotai "parempaa" tekemistä...

11. vastausta:

1. Paras Marvel superhero/muu hahmo?
-Ei hajuuu.
2. Eka asia/sana mikä tulee mieleen sanasta metsästäjä?
- Karhu ja mies haulikon kans vastakkai jossai metässä

3. Mitä tunteita tämä kuva sinussa herättää? 


- o.o hmmmmhyi

4. Joku pahe mitä teet?
- niitä on kyl mut ei tuu mielee nyt :D 

5. Minkälainen vuosi 2013 on ollut?
- loppuvuosi hyvä mut muute iha ookoo.

6. Mikä on paras ? : Nokia, Samsung vai Iphone?
- samsung

7. Arvaa mikä biisi (eläkä huijaa!) :
 Cause with your hand in my hand and a pocket full of soul
I can tell you there's no place we couldn't go

Just put your hand on the glass, I'll be tryin' to pull you through

You just gotta be strong.
-ei tetoo

8. Lempilelu lapsena?
- semmone nukke varmaa :D

9. Lempi elokuva?
- niitä on muutamia mut ainaki haikein terveisin on ihana ja karatekid

10. Komein miesnäyttelijä?
- nimeltä tulee mielee ensimmäisenä Channing Tatum, mut on niitä muitaki.

11. Pistä joku kuva mikä kuvaa sun tätä päivää?
siinä nyt jotaii









Ja tosiaaa en jaksa tehä tätä loppuuu mut tässä nyt tää.. kirjottelen varmaan viikonloppuna jos jää aikaa, morjens!

-Satu

maanantai 9. joulukuuta 2013

Independence day

Kolmesta juhlasta ekat on ohi. Huomenna tokat. Perjantaina meillä oli täällä opistolla itsenäisyyspäiväjuhla. Ei mulla kauheesti oo mitään sanottavaa, joten tässä vaa kuvii. Kuvat on huonoja muokkaamattomia koska kaverin kone ni en jaksa alkaa muokkailee :D 


pituusero? :D



Veistola2















~Sari

maanantai 2. joulukuuta 2013

Hello December

Se matka mikä yleensä ajetaan alle kolmeen tuntiin, me ajettiin reiluun viiteen tuntiin. Mut ei se haittaa kun oli niin hyvää seuraa. Viimenen ulkoviikonloppu meni siis Iisalmessa. Oli taas kerran niin huippua. Naurettiin vatsat kipeinä ja syötiin hyvää ruokaa. Koska kotona on aina hyvää ruokaa. 


Tultiin eilen yöllä Jyväskylään. Tänään ois tarkotus takas Jämsään. Tuntuu niin hassulta että tänää lähtee viimeset kaks viikkoo ennen lomaa. Justhan me mentiin sinne ekan kerran ja käytiin sillä yyber ärsyttävällä retkellä. Hassua että oon tuntenu tyylii kaikki niistä jotai neljä kuukautta. Tuntuu että oltas pidempää. 


Ainon käynnistä meillä Iisalmessa oli varmaa semmoset puol vuotta, ni oli huippuu saada se nyt meille. Lauantaina näki kavereita, mitä on viimeks nähny joskus kesällä.♥ Hennaaki näki pitkästä aikaa, vaikkaki aika vähän aikaa :( ♥ Oli niin huippu viikonloppu! Nyt jaksaa taas vähäaikaa Jämsässä. Jouluks sitte Iisalmee. 






~Sari


sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Opisto

Opistolla nyt kuluneella viikolla ei oo tapahtunu kauheesti. Säbäpelit on jatkunu, paitsi meijän osalta ei, koska tappioita tuli. Pitää vaa kannustaa muita ahkerasti. Torstaina oli haastepeli generalssia vastaan ja oltiin kattomassa sitä. Aino, Juha, Satu ja Inkaki tuli Jämsään. Jopa Jämsäänki sato lunta ja sain jo ekat lumipesut. 


Maali !!




Tapaturma


~Sari


lauantai 23. marraskuuta 2013

Haaste

          Sain tämän haasteen Marilta
Haasteen tarkoituksena on siis haastaa blogeja joilla on vähemmän kuin 300 lukijaa ja sillä tavalla vähä niinku "mainostaa" niitä.
Säännöt:

1. Kerro ensin itsestäsi 11 faktaa
2. Vastaa haastajan antamiin kysymyksiin
3. Keksi 11 uutta kysymystä
4. Haasta 11 bloggaajaa
5. Haasteessa tulee lukea kuka sinut haastoi!
6. Kerro itsesi haastamille bloggaajille että heidät on haastettu.
7. ET SAA HAASTAA SITÄ JOKA SINUT HAASTOI!


 11. faktaa : 

1. Juustohöylä ja sakset on aina hukassa

2. Melkein aina kun olen menossa junaan, meinaan myöhästyä. (koskaan en ole vielä myöhästynyt)

3. Rakastan ruskeita silmiä!

4. Rakastan lunta ♥

5. Välillä kaipaan oikeesti takas asumaan Iisalmeen.

6. Pelkään aina Juhan kyydissä.

7. Kun oon Jämsässä, unohan tavarat Jyväskylään. Kun oon Jyväskylässä, tavarat unohtuu Jämsään. AINA!

8. Oon ehkä hajamielisin ihminen ketä tunnen.

9. Pelkään lintuja.

10. Urheiluvaatemerkillä on väliä.

11. En todellakaan tiedä mitä tekisin tulevaisuudellani.



11. vastausta:

1. Paras Marvel superhero/muu hahmo?
-Sori mut en taida ymmärtää :(
2. Eka asia/sana mikä tulee mieleen sanasta metsästäjä?
-Vihreet kurkkusalattipuvut

3. Mitä tunteita tämä kuva sinussa herättää? 


-Lähinnä nauroin tolle :D

4. Joku pahe mitä teet?
-öööh syljen (voiko se ees olla :o )

5. Minkälainen vuosi 2013 on ollut?
-Loistava!!!

6. Mikä on paras ? : Nokia, Samsung vai Iphone?
-Huawei

7. Arvaa mikä biisi (eläkä huijaa!) :
 Cause with your hand in my hand and a pocket full of soul
I can tell you there's no place we couldn't go

Just put your hand on the glass, I'll be tryin' to pull you through
You just gotta be strong.
-Ei mitään hajua

8. Lempilelu lapsena?
-Baby born

9. Lempi elokuva?
-En tiiä :d

10. Komein miesnäyttelijä?
-En oikee tiiä noista näyttelijöistä mitää, oompas tylsä.

11. Pistä joku kuva mikä kuvaa sun tätä päivää?
-Laitan montaki kuvaa :D





11. kysymystä:

1. Millainen on päiväsi ollut?
2. Omakoti-, kerros- vai rivitalo?
3. Joulu vai juhannus?
4. Mikä on suurin unelmasi?
5. Mitä pelkäät?
6. Mitä toivot joulupukilta?
7. Mikä on paras mainos?
8. Kenet julkkiksen haluisit nähä?
9. Mikä on parasta bloggaamisessa?
10. Missä asuisit, jos voisit asua missä vaan?
11. Kuva siitä mitä kaipaat.



Haastan:

 Kaikki jotka vaan haluu tehä tän!:)



~Sari